Unen rajamailla

Ääni tekee uneen reiän. Aluksi vain pienen, josta kasvaa heräämiseen tarvittava tyhjyys. Kellon heijastus seinällä näyttää minuutteja vaille viisi.

Painan silmät takaisin kiinni ja maanittelen unenpäätä takaisin. Ei flunssaista miestä viitsi herättää oman ääniherkkyyden takia. Loistava asento löytyy - ja ääni käynnistyy uudelleen. Varovainen pukkaus kylkeen, kevyt silitys käsivarrella; ääni loppuu, mutta vain hetkiksi. Liian lyhyiksi hetkiksi, jotta ehtisin haroa kadonneen unen takaisin silmilleni.

Kellon heijastus lähenee puolta kuutta, kun viitsin. Mies niistää, kuuliaisesti, ja toimittaa Nasolinit matkalleen. Nukahtaa. Aluksi äänen kanssa, mutta hiljenee pian. Uni saapuu harmista huolimatta. Jollen olisi näin uninen, niin häpeäisin. Nyt vain nukun.