Murheen alho.

Iso paha maailma kiusaa. Olo on mitätön, eikä tee mieli puhua. Olla vain, piehtaroida kaikessa tässä kurjuudessa; kun ei musta ole mihinkään...

Mies tulee viereen. Huomaa että jotain on vialla, muttei kysy. Halaa vain. Ottaa syliin ja rutistaa. Kyynel tekee miehen paitaan läikän. Tässä on kuitenkin hyvä olla. Maailma jää johonkin kauas - eikä edes ole niin paha enää.

"Jaetaan ilot ja kaksinkertaistetaan surut" mies sanoo "... eiku... toisinpäin!" Eihän tälle voi kuin hymyillä. Nauran kyyneleiden läpi, ja maailma näkyy taas väreissä. Yksi osa hajoaa - odotetusti - mutta muut osat kantavat. Vahvimpana niistä on tämä syli, johon saan paeta kun elämä kiusaa. Aivan omana itsenäni.